Jaksaisko vielä yli 40 vuotta?
Ahdistaa. Itse teen vuorotyötä. Olen 24-vuotias. Olen kokenut jo yhden burnoutin. Vain porilainen sisu ja savolainen hulluus on saanut pidettyä mut järjissään. Olen ollut työelämässä 10 vuotta. Parhaimmillaan tein kolmea duunia ja kävin lukioa ja amista samaan aikaan. Ja uskokaa mua, tää valtio ei tue yritteliäitä nuoria. Mulla oli jano elämään, menestymiseen ja omavaraisuuteen. Ensimmäinen kolaus tuli jo kouluaikoina, koulu oli ensimmäisen vuoden mahtava, osa opettajista hyviä ja vaativia. Sitten vaihtui opettajat ja seurattiin 36h viikossa kun ope söi hedelmiä. Harjoittelimme kärsivällisyyttä.
Olisi pitänyt vaihtaa koulua. Mut ei antanut luonne periksi, motivaatio nolla. Ei enää jaksanut sitä aamulla kouluun, illalla duuniin, pari tuntia unta. Koulu kärsi. Sain varoituksen ja skarppasin. Syksyllä piti valmistua, mutta venyi kevääseen. Keväällä oli jäljellä enää kahden aineen kirjoitukset ja työharjoittelua. Eli palkatta töissä kolme kuukautta klo 8-16, klo 17:30-00:30 sitten palkallisissa töissä. Tukia en saanut paljoa, koska vanhempien tulot kahden vuoden takaa vaikutti ensin (vaikka asuin yksin ilman heidän tukeaan ja heidän tulotasonsa laskenut huimasti…) ja nyt oli liian vähän opintoja jäljellä. Otin viimehetkellä opintolainan, että sain pientä helpotusta arkeen. Nomut siitäki selvittiin, kaksoistutkinto kädessä kohti uusia pettymyksiä.
Muutin pois kotipaikkakunnalta rakkauden perässä, löysin uusia töitä kaksin kappalein. Mies kävi koulua ja mä tienasin sitten molempien edestä (eli maksoin veroja jokaisesta ylimääräisestä pennistä, voittamatta juurikaan mitään). Vuosi 2012 oli suorastaan hauska. Kelakin muisti mua kirjeellä, perivät noin 1 550 euroa takaisin liikaa maksetuista tuista (vaikka elin kädestä suuhun koko opintojen ajan, kelle se on liikaa?). Onneksi silloin vielä sai sovittua eriksi maksun ja vähän lisäaikaa, tein siis sitäkin varten duunia kuin heikkopäinen. Kunnostin vaivanneet hampaani, piti viisautta poistaa ja pari reikää, ylimääräisiä menoja nekin. Uudet silmälasitkin tarvein, kun edelliset oli jo kuusi vuotta vanhat eikä niillä nähnyt. Ja nyt ei oo pikkusokeudesta kiinni, vaan ihan myyrästä ulkoilmalla, miinusta on noin 6,5 toisessa ja toisessa 7,25. Olivat jostain hajataitonkin mulle keksineet. Autokin hajosi (pari kertaa), tuo välttämättömyys jotta ehdein töistä töihin ja sain lisätienestiä tekemällä matkahommia. Eli semmosia pieniä arjen murinoita, jokaiselle meistä varmasti tuttuja. Mutta kun nekin tarvii maksaa, niistäkin pitää huolehtia.
Kaikki tämä aiheuttaa sen et sitä tarttee enemmä ja enemmä rahaa, kaikki on kallista, vuokra nousee, verot nousee, bensa ja ruokaki o hintavaa. Tuijotan välillä laskupinoa ja mietin miks mä teen tätä. Mä oon rehellinen ihminen, tykkään tehdä työtä, haluan olla hyödyllinen, en käytä päihteitä, maksan veroni ja autan jos joku tarttee apua. En kuitenkaa elä hyvällä tahdolla pelkästään. Ei ne päättäjät voi kuvitella et mä jaksan kantaa harteillani seuraavat 40 vuotta koko kansan ongelmia? Mä pidin vuonna 2012 16 kokonaista vapaapäivää (muutamina niistä mua kyllä vaivattiin työasioilla), mut 16? Ei ketään jaksa sitä loputtomiin. Olin rikki, äkäinen aina vapaa-ajalla, töissä oli pakkohymy asiakkaille. Seuraava vuosi meni palautuessa, vähemmällä duunimäärällä. Ainut syy minkä takia töitä tein hirveällä väännöllä oli, että olisi rahaa elää. Harva meistä kuitenkaa duunia painaa harrastukseksi. Jos perusduunari ajetaan ahtaalle on se erittäin kallistä yhteiskunnalle. Mut en mä tämmöstä jaksa paria vuottakaan, jos ei ole edes toivoa paremmasta. Nyt uhataan viedä lisistä terä ja ylitöistä kans. Kuka tekee ”ilmaseks” enää duunia? En minä ainakaan seuraavaa 40 vuotta. Tai jos oon onnekas, luultavasti mun olles eläkeiäs olen maannu haudassa jo hyvän aikaa.
